sunnuntai 7. joulukuuta 2008

Tampereen ryhmänäyttely 6.12.2008

Vilma KÄY-ERI, KÄK2, tuomari Leila Kärkäs

"Linjakas narttu. Koon ylärajoilla. Hyvä pään pituus. Hieman syvälle sijoittuneet silmät. Melko hyvät pään ylälinjat. Hyvä raajarakenne ja luusto. Kaunis ylälinja. Hyvä runko. Liikkuu hyvin, joskin edestä hieman meloen. Kaunis karvapeite. Miellyttävä käytös."

Paras narttu kisassa sijoituimme viidenneksi eli olimme viimeiset kehästä ulos lentäneet ennen sijoittuneita. VOI VOI:(

Olen kyllä sillä tavalla ihan tyytyväinen tähän kauteen: kokeista tuli mukavia tuloksia ja näyttelyistäkin erinomaisia ja luokkavoittoja sekä VARA-SERT. Nyt jäämme talvilomalle ja Vilma suuntaa tästä terveystutkimuksiin tuotapikaa...

sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Jaalan syysnäyttely 15.11.2008

Suurta eksotiikkaa Suomen marraskuuhun KOIRANÄYTTELY ULKONA! Viikolla, kun katsoin säätiedotusta, niin ajatelin, että "Aivan mahtavaa...vettä tulee vaakatasossa ja tuulee!" Toisin kuitenkin kävi. Pyyhkijänsulat autossa vipattaen suuntasin koirien kanssa kohti Jaalan Herttareetiä. Mutta kun pääsin paikalle, sade kyllä loppui, mutta näyttelypaikka oli aikamoinen kuralammikko. Kehät olivat kuitenkin kuivalla maalla ja sääkin pysyi poutaisena koko sen ajan kun minä istuin kehän laidalla.

Näyttelymenestystä ei nyt tullut:(

Vilma
KÄY-EH, KÄK1
tuomari Leni Finne
"Oikeat mittasuhteet, sopiva luusto, hieman kevyt kokonaisuus. Lähes oikealinjainen pää, silmät voisivat olla tummemmat. Hyvät korvat. Oikea ylälinja, litteä eturinta, melko pysty olkavarsi, hieman matala rintakehä. Hyvä takaosa. Tänään ei parhaassa karvassa. Erinomainen askelpituus, selkä saisi liikkeessä olla kiinteämpi."

Veera
VET-H tuomari Hannele Jokisilta
"11-vuotias, hieman kevyt narttu. Otsapenger voisi olla selvempi. Toivoisin voimakkaammat etukulmaukset ja selvemmän eturinnan. Hyvä luusto, riittävä runko, voimakkaat takakulmaukset. Tänään kovin lyhyessä karvassa. Kintereet tulisi olla voimakkaammat liikkeessä."

Veeran kanssa kävi vielä niin, että en edes ehtinyt ajoissa kehään, kun flattien arvostelu oli täsmälleen samaan aikaan kuin kultsujen. Pääsin kuitenkin laatuarvosteluun, mutta mitäpä minä silläkään teen...vanha mikä vanha ja kintereet eivät voimakkaammaksi enää tule, kun nivelrikko jäytää. Taitaa olla niin, että Veera ei enää näyttelyihin mukaan lähde (paitsi jos on sama tuomari...). Kahden eri rotuisen koiran handlaaminen on haastavaa, kun pitää koko ajan kytätä kahta kehää ja viime aikoina on vielä käynyt niin, että Vilman ja Veeran luokat ovat samaan aikaan.

Tampereen ryhmis vielä ja sitten on tämän vuoden näyttelyt ohi...

lauantai 1. marraskuuta 2008

Lahden ryhmänäyttely 1.11.2008





Vilma
tuomari Satu Ylä-Mononen
KÄY-ERI, KÄK1, PN4

"Hyvä koko ja mittasuhteet. Hyvä purenta, hyvä kuono- ja kallo-osa. Hieman pyöreät silmät. Kaunis kaula ja ylälinja. Vahva luusto, riittävä eturinta. Hyvä runko. Niukasti kulmautuneet eturaajat, hyvin takana. Hyvä häntä. Liikkuu erinomaisella askelpituudella, hieman leveästi edestä. Ohuessa turkissa."

Aika hyväarvostelu:) Ai "hieman" leveästi edestä? Oikeastaan Vilma liikkuu TODELLA leveästi edestä...moottoritielle juuri ja juuri mahtuu:) Turkista...parempaakaan ei ole koskaan ollut. Mutta eikös rotu olekin SILEÄkarvainen noutaja?!?!

Veera
tuomari Eeva Resko
VET-H

"Erittäin hyvän tyyppinen, kaunispäinen veteraani. Erinomainen ylälinja. Suora, hieman lyhyt olkavarsi. Erinomainen luusto. Erittäin hyvin kulmautunut takaa, mutta iän mukana lihakset ovat kuivuneet. Liikkuu sivulta & edestä hyvin. Takaliikkeet pitäisi olla paremmat. Turkki ei tänään näyttelykunnossa."

No eipä voi kovasti olla surulinen Veerankaan arvostelusta, vaikka tulos oli huono. Todellakin takaliikkeet pitäisi olla paremmat, mutta kun ei niillä nivelrikkoisilla takakintereillä paremminkaan pääse:) Karvanvaihto osuu aina loppu vuoteen ja siihen nähden, että koira oli 3 kk sitten kuoleman sairas, ei voi muuta kuin olla onnellinen, että saadaan tuollainen arvostelu!

sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Ryytirannakoirien kotisivut


Olen sulkenut kotisivuni, koska niiden päivittäminen on rasittavaa ja aikaa vievää puuhaa! Kirjoittelen tänne blogiini kuulumiset ja uutiset:)

Vilman loppukesän koetulokset


No niin kyllä on kiiretä pitänyt, että en ole ehtinyt mitään tännekään kirjoitella. Muutimme kaupunkiin lokakuun alussa ja koko tämän kolme viikkoa, mitä kotona ollaan oltu, olen tehnyt remonttia. Nyt alkaa olla valmista ja ehtii sitten paneutua muihinkin asioihin.

Kävin Vilma kanssa Salossa NOME-B kokeissa 21.9. ja tulokseksi saimme ALO1! Yleisvaikutelmaan tuomari Ossi Kähärä lausui seuraavaa: "Riistaintoinen, hyvin ohjaajansa hallinnassa oleva koira. Hyvä haku ja tehokas muissakin tehtävissä."

27.9. Kaakon noutajakoirayhdistyksellä oli omat WT-kokeet Taipalsaarella. Kuusi päivää edellisestä yllösestä Vilma kuittasi tililleen myös tässä lajissa tuloksen NOWT ALO1 (pisteet 15+15+14+19 ja finaali 15 = 78 p.). Tuomareina olivat Pekka Uusimäki ja Mika Lappalainen.

19.10. olikin sitten kauden viimeiset kokeet Hauholla. Ensimmäinen rasti (ohjattu haku) meni nollille eli tällä kerralla ei saatu tulosta:( Muilta rasteilta saimme kuitenkin varsin mukavat pisteet (markkeeraus ojaan 12, ohjaus 20 ja markkeeraus + ohjaus 16), joten kokonaispistemääräksi tuli 48 p.

Loppuvuodeksi olen suunnitellut vielä kolme näyttelyä (Lahti 1.11., Jaala 15.11. ja Tampere 6.12.). Sitten odottelemme juoksuja ja sen jälkeen onkin aika suunnata Vilman kanssa terveystutkimuksiin...

maanantai 8. syyskuuta 2008

Flattimestaruus 2008


Raskas, mutta hauska reissu Ahvenanmaalle on ohi. Reissu onnistui, toisin kuin Vilman ja minun koe suoritus. Starttasimme siis alokasluokasa eli Flattikisällissä.
Koe alkoi niin, että tuomarin kättelyn jälkeen koira kytkettiin irti ja lyhyt seuraaminen riistojen ohi (tässä muutama koira epäonnistui, mutta onneksi Vilma oli kuuliainen ja seurasi ihan oikein minua). Sitten alkoi varsinaiset tehtävät. Ensin lokilla ykkösmarkkeeraus KUUSIMETSÄÄN! Vilma ei pudotusta nähnyt, mutta kuuli ja haki linnun hyvin, mutta pudotti noin 3 m päähän minusta.
Sitten ohjaukseen. Noin 50 m ohjaus rannansuuntaisesti. Hyvin meni, Vilma eteni ihan suoraan linnulle yhdellä käskyllä ja lintu ylös, mutta pudotus noin 2 m päähän.
Koe jatkuu pitkä yli 100 m vesimarkkeeraus sorsalla lahden toiselle puolelle. Vilma epäonnistui täysin. Juoksi rannassa ja lopulta unohti pudotuksen. Siis täydellinen epäonnistuminen, mutta epäilin jo heti ensimmäisen koiran jälkeen, ettei Vilma ui vielä niin kauas.
Viimeisenä tehtävänä oli haku. Vilmalle tyypilliseen tapaan haku oli nopea ja vauhdikas, mutta kaikki linnut tippuivat 3-5 m päähän ja kun tästä ruotsalainentuomari ei pitänyt, niin kuittasimme ensimmäisen nolla tuloksen :(

maanantai 18. elokuuta 2008

Veeran vointi kohenee


Pian on kulunut 3 viikkoa siitä, kuin Veeran vointi romahti, mutta nyt alkaa pikku hiljaa näyttämään jo paremmalta. Veera on noin päällisin puolin ennallaan, paino on vielä hieman alhaisempi, mutta luulen, että lihasmassaa on jonkin verran päässyt katoamaan. Veera jaksaa jo liikkua pihalla, mutta varsinaisia lenkkejä ei vielä tehdä, koska Veera väsyy nopeasti ja hengästyy todella helposti. Paha anemia korjaantuu pikku hiljaa ja nyt ikenetkin alkaa näyttää jo vaaleanpunaiselta (olivat viti valkoiset!).
Borrelioosia tässä epäillään, muutakaan kun ei ole löytynyt. 30 vrk antibiootti kuuri on nyt menossa.
Huh kyllä alkaa itselläkin mieli nousta, mutta kyllä todella ehdin jo pelätä pahinta.
Vilman kanssa käytiin sitten Antskogissa kokeissa ja taas oltiin numero 6 ja tulos tietysti ALO3. Kolmesta markkeerauksesta yksi epäonnistui (n. 100 m vesimarkkeerauksessa Vilmalta loppui kantti ja lintu jäi noutamatta). Muuten meni alka hyvin, paitsi taas se sama syy, että riistat jää turhan kauas. Tuli kuitenkin fasaani ja sorsa käteen:)