keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Hyvää joulua & onnellista uutta vuotta!




Ryytirannankoirat toivottavat kaikille ystäville oikein hyvää ja rentouttavaa joulua ja menestystä vuodelle 2010!

sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Fasaanijahti Hauholla 12.12.2009



Vietimme eilen Vilman kanssa unohtumattoman talvipäivän Hauholla! Pääsimme osallistumaan fasaanijahtiin ja saalistakin saatiin. Metsästyskokemus oli meille molemmille ensimmäinen ja siihen nähden, että kumpikaan meistä ei ole ennen vastaavassa tilanteessa ollut, niin kaikki sujui todella hienosti. Vilma tietysti hoiti homman kotiin vaistojen varassa (ja minä yritin pysyä perässä:) Neljä fasaania Vilma sai ajettua ylös, joista kolme saatiin omaa reppuun (yksi meni toisille). Päivä oli mukava ja olen todella ylpeä Vilmasta!

Kotiin päästyämme näytettiin riistaa tietysti myös pikku Venlalle ja kiinnostihan se! Fasaania piti kantaakin, vaikka kovin suurihan tuo lintu vielä Venlan suuhun on...


sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Venla muutti kotiin perjantaina 4.12.2009


Pitkä odotus on siis päättynyt ja Venla on vihdoin kotona! Varsin reipas pakkaus on tämä pieni koira. Tutkii erittäin aktiivisesti ympäristöä sekä sisällä että ulkona. Ja kun maailmaan on tutustunut niin unikin maistuu. Turvaa tuo isommat koirat, jotka ovat ottaneet uuden tulokkaan loistavasti vastaan. Toki kaapin paikka on näytetty, mutta toimeen tullaan:)

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Pentukatselmus Ruutanassa 21.11.2009


No niin nyt on pennut tarkasteltu ja löytyihän sieltä ehdoton suosikki! Tässä se nyt on, siis se suosikki, mutta lopullisesti pentu varmistuu, kun Anne testaa pennut keskiviikkona. Seitsemästä nartupennusta kolme teki minuun vaikutuksen, joten joku niistä on sitten minun Venla. Kahden viikon odotus vielä...

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Valkealan ryhmänäyttely 8.11.2009



Veera VET-EH, VEK1
Tuomari Markku Santamäki
"Erittäin ryhdikkäästi ja iloisesti esiintyvä ja liikkuva 12,5-vuotias. Oikeat rungon mittasuhteet. Runsas karvapeite, mutta hapsukarvat mahan alla vähäiset. Erittäin hyvä hännänheiluttaja."

Vilma VAL-ERI, VAK1, PN4
Tuomari Matti Luoso
"Erittäin hyvän tyyppinen. Sopivan kokoinen narttu. Hyvät pään linjat ja pituus. Oikea purenta. Riitävän tummat silmät. Hyvä kaula, samoin luusto ja käpälät. Hyvä eturinta ja runko. Hyvät kulmaukset. Liikkuu hyvällä sivuaskeleella, mutta edestä turhan leveästi. Hyvä karvanlaatu. Ei parhaassa turkissa tänään. Miellyttävä käytös."

maanantai 19. lokakuuta 2009

Pentukuume kasvaa ja lokakuun tulokset ...

kuva Anne Woivalin

Riemun ja Iivarin pennut syntyivät 14.10. Yksi noista kultaisista palleroista on minun Venla!

18.10.2009 WT-koe Hauholla

Vilmalle AVO0 ja kauden pohjanoteeraus vain 22 pistettä:(
tuomarit Reima Ronkainen, Mika Lappalainen, Heikki Nevalainen ja Pekka Uusimäki
Rasti 1: Markkeeraus ja ohjaus parityökentelynä: 0 p
Rasti 2: Markkeeraus: 9 p (meni "vähän" ohjaukseksi)
Rasti 3: Lähihaku: 0 p
Rasti 4: Ohjaus: 13 p

Ei tästä kokeesta sen enempää...

11.10.2009 WT-koe Padasjoella
Vilmalle AVO2 pisteitä 55
tuomarit Pekka Uusimäki ja Mika Lappalainen
Rasti 1: markkeeraus 11 p
Rasti 2: markkeeraus + ohjaus 10 p
Rasti 3: lähihaku 17 p
Rasti 4: ohjaus 17 p.

3.10.2009 WT-koe Valkealassa
Vilmalle AVO0 pisteitä 60
tuomarit Miso Sipola ja Pauliina Ahola
Rasti 1: lähihaku + walkup 11 p
Rasti 2: markkeeraus + häirintä 18 p
Rasti 3: kaksoismarkkeeraus 14 p
Rasti 4: markkeeraus 18 p
ja finaali NOLLA PISTETTÄ:(

perjantai 2. lokakuuta 2009

Syyskuun saldot


Salo, Perniö 20.9.2009 Vilmalle AVO3
tuomari Ossi Kähärä
Yleisvaikutelma
"Tasapainoinen koira. Ohjataan hillitysti. Hyvä riistankäsittely. Palkintosijaan vaikuttaa liian heikko ohjattavuus."

Virrat 12.9.2009 Flattimestaruus 2009

Näyttelyosuus, tuomari Satu Ylä-Mononen
"Korkeus 58 cm. Aavistuksen pitkärunkoinen narttu, jolla kaunislinjainen nartunpää. Vaaleat silmät. Hyvä kaula. Vahva luusto. Hyvä runko ja eturinta. Pitkä lanneosa. Hieman korkealle asettuva häntä. Liikkuu hyvällä askelpituudella. Löysästi edestä. Erinomainen turkinlaatu."

Koeosuus AVO3, tuomari Raimo Huhtiniemi
Yleisvaikutelma
"Työskentelyhaluinen koira, joka ei ole ohjattavissa tänään, puutteita myös riistankäsittelyssä."

Vantaa 6.9.2009 Kaikkien rotujen kansallinen näyttely


Veeralle VET-ERI, VEK4
tuomari Harry Tast

"Kevyessä, sporttisessa kunnossa esitetty 12-vuotias veteraani. Erinomainen päänpituus. Oikeat mittasuhteet. Kaunis ilme. Tyylikäs kaula. Hyvä raajarakenne. Pitkä, joustava askel. Kintereet hieman ulkokierteiset. Etuliikkeessä hieman löysyyttä. Esiintyy iloisesti."

Vilmalle VAL-ERI
tuomari Anca Giura, Romania
"Narttu, jolla narttumainen pää, jossa oikeat mittasuhteet. Hyvä runko. Hyvin kehittynyt rinta. Vahva luusto. Hyvät jalat, mutta etujalat kääntyvät hieman sisällepäin. Elegantit liikkeet. Hyvä askel pituus." -vapaa suomennos-

perjantai 4. syyskuuta 2009

Loppu kesän kokeet

kuva Heli Siikonen

Ollaan Vilman kanssa käyty noin parin kolmen viikon välein kokeissa, mutta kaikki ovat menneet aivan päin p...:tä. Tässäpä tuloksia:

Valkeala 30.8.2009 tuomari Harri Sivén

Vilmalle AVO0
Yleisvaikutelma:
"Innokas koira, jka epäonnistuu tänään markkeeraus- ja ohjaustehtävässä ja koe keskeytyy."

Palonurmi 29.8.2009 NOWT tuomarit Reima Ronkainen ja Pekka Uusimäki

Vilmalle AVO0
Rastikohtaiset pisteet:
Rasti 1: 14 (ohjaus)
Rasti 2: 0 (vesimarkkeeraus)
Rasti 3: 10 (ohjattu haku)
Rasti 4: 16 (markkeeraus maalle)

Sastamala 8.8.2009 tuomari Jyry Tuominen

Vilmalle AVO0
Täällä meni niin huonosti, että arvoisa tuomari ei sanellut arvosteluun MITÄÄN!

Padasjoki 25.7.2009 tuomari Harri Sivén

Vilmalle AVO3
Yleisvaikutelma:
"Koira, joka tekee tänään melko hyvän hakutehtävän, lievät puutteet ohjattavuudessa yhdessä markkeeraustehtävän osittaisen epäonnistumisen kanssa laskevat palkintosijaa."

Antskog 18.7.2009 tuomari A-P Fontell

Vilmalle AVO-
Yleisvaikutelma:
"Ohjaaja päättää keskeyttää kokeen hakutehtävään. Markkeeraus- ja ohjaustehtävän koira suorittaa hyväksytysti."

Että noin meillä menee;( Olen kai treenennut Vilman ylikuntoon tai sitten muuten vaan ollaan tehty kaikki väärin. Mene ja tiedä, tällästä tämä harrataminen joskus on!

keskiviikko 1. heinäkuuta 2009

NOME-B 28.6.2009 Savitaipale


Vilmalle AVO1
tuomari Tobina Nyman

Koe meni hienosti, mutta olen varma, että Vilma olisi pystynyt parempaankin. Hakuruudussa helle verotti vauhtia ja minä meinasin taas jälleen kerran pilata markkeerauksen...pitäisi vaan luottaa siihen, että Vilma on hyvä markkeeraaja. No ohjaus meni taas ihan putkeen, vaikka sitä tietysti jännitin eniten.

Koeselostus:
Haku: Aloittaa haun hyvin. Tekee itsenäistä työtä, jonkin verran käy kyselemässä.
Ohjattavuus: Selvittää ohjaustehtävän. On hyvin hallinnassa.
Paikallistamiskyky: Näkee molemmat ja selvittää itsenäisesti melko helpolla.
Reagointi laukaukseen: Tarkkaavainen.
Ristan käsittely: Oma-aloitteiset talteenotot.
Vesityöskentely: Työskentelee mielellään vedessä.
Yleisvaikutelma: Hyvin ohjaajansa hallinnassa oleva koira, joka läpivie kokeen mukavalla tavalla.

maanantai 15. kesäkuuta 2009

NOME-B 6.6.2009 Hirvensalmi


Vilmalle AVO2
tuomari Ari-Pekka Fontell

Yleisvaikutelma:
"Tasaisella vauhdilla työskentelevä koira, jonka ohjattavuus on erinomainen. Pienet puutteet markkeeraustehtävässä sekä riistan käsittelyssä vaikuttavt palkintosijaan."

Kakkosmarkkeerauksella jouduin toiselle linnulle antamaan kaksi "Hae!" -käskyä ja riistankäsittelyn puute on se, että yksi lokki putosi jalkoihini:( Kumpikin puute on ohjaajan syytä, jos olisin ohjannut Vilmaa paremmin, ei noita puutteita olisi ollut...TREENIÄ, erityisesti ohjaajalle:)

Ja siitä korpista...suussa pysyy:)

maanantai 25. toukokuuta 2009

Sysmän RN 24.5.2009


Vilma KÄY-ERI, KÄK1, PN2, SERT -> FI MVA
tuomari Paula Rekiranta

"Erittäin hyväntyyppinen, hieman pitkärunkoinen narttu. Hyvä pään malli, mutta vaaleat silmät häiritsevät ilmettä. Hyvä kaula ja ylälinja. Erinomainen eturinta. Tilava runko. Hyvä luusto, kulmaukset ja käpälät. Hyvä turkin laatu. Vaivattomat liikkeet."

Jihuu Vilmalle viimeinen serti ja valion arvo!!!! Kilpailu ei ollut kovaa, mutta rehtiä se oli. Nyt ei ole enää kiirus näytelmiin, vaan saan keskittyä treenaamiseen korpin kanssa ihan täysipäiväisesti.

NOME-B 23.5.2009 Hauho


Vilma AVO0
tuomari Harri Sivén

Yleisvaikutelma:
"Tasapainoinen, työskentelyhaluinen koira, joka työskentelee mielellään ohjaajan kanssa ohjaajalleen. Tänään kuitenkin kieltäytyminen riistan noudosta keskeyttää kokeen."

Voihan korppi:(
Ensimmäinen B-kokeen startti ja jännitti niin paljon, että olin pyörytyä. Olen kuitenkin tyytyväinen, että jännityksestä huolimatta pystyin ohjaamaan Vilmaa rauhallisesti.
Joka tapauksessa tuli tyylikäs nolla...

NOWT 21.5.2009 Laukaa


Vilmalle toinen AVO2, pisteet 53
tuomarit Johnny Henriksen (Tanska), Pauliina Ahola ja Miso Sipola

Rastikohtaiset pisteet:
Rasti 1: markkeeraus 16 (ykkösmarkkeeraus pyöröpaalin rivin toiselle puolelle, paalin ylitys, meille rasti 3)
Rasti 2: ohjaus + lähihaku 15 (ohjaus viistosti pellolta metsään, jossa 2 damia, molemmat piti hakea, meille rasti 4)
Rasti 3: markkeeraus 8 (ykkösmarkkeeraus lammen vastarannalle, meille rasti 1)
Rasti 4: ohjaus 14 (ohjaus lammen vastapuolelle, meille rasti 2)

Kaikkien rotujen kansallinen näyttely Hamina 17.5.2009


Veera VET-ERI, VEK1, ROP-VET
tuomari Denis Kuzelj, Slovenia

"Hyvä tyyppi, oikeanlainen pää ja purenta. Hyvä rintakehä. Hyvin voimakkaasti kulmautunut. Huono takajalkojen liike. Hyvä luonne. Erittäin terve turkki." - vapaa suomennos -

Vilma KÄY-EH, KÄK1
tuomari Roberto Schill, Romania

"Oikeanmallinen pää, liian vaaleat silmät. Elegantti kaula. Hyvä ylälinja. Takaliikkeet saisivat olla voimakkaammat. Pitäisi olla lisää kaarevuutta kyljissä. Löysät etuliikkeet. Hyvä etujalat. Hyvä hännänkiinnitys. Hyvä turkki ja yleinen pigmentti." - vapaa suomennos -

maanantai 4. toukokuuta 2009

NOWT Taipalsaarella 3.5.2009

Vilmalle AVO2
tuomarit Pekka Uusimäki ja Mika Lappalainen

Rastikohtaiset pisteet:

Rasti 1: 18 (markkeeraus + ohjaus)
Rasti 2: 17 (kaksoismarkkeeraus)
Rasti 3: 8 ((markkeeraus veteen ja ohjaus vesirajaan)
Rasti 4: 15 (fasaanijahti, kaksoismarkkeeraus)

No niin nyt on Vilmalla juoksut juostu ja koekausikin on korkattu, eikä ihan huonosti mennyt (tosin viimeiseen tehtävään (meille rasti 3) asti odotukset olivat jonkin verran korkeammatkin...)

maanantai 27. huhtikuuta 2009

Lahden KV 25.4.2009

Vilma KÄY-ERI, KÄK2
tuomari Hannele Jokisilta

"Sopivan kokoinen, erittäin narttumainen kokonaisuus. Hieman kapea kuono-osa. Riittävän tummat silmät. Hyvä kaula & selkälinja. Riittävästi kulmautunut edestä & takaa. Keskivahva luusto. Hyvä runko. Hyvä karvanlaatu. Tyypillinen temperamentti. Hieman korkea häntä liikkuessa. Hyvät sivu- ja takaliikkeet, hieman leveät edestä."

sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Hirvensalmen ryhmänäyttely 18.4.2009



Veeralle VET-ERI, VEK1, PN4, ROP-VET, BIS-VET2
tuomari Hannele Jokisilta, BIS-veteraani Paula Rekiranta

"12-vuotias todella upeassa kunnossa oleva Täti Töppönen. Erittäin hyvä pään malli, joka hieman kuivunut. Riittävät etukulmaukset, voimakkaat takaa. Erinomainen luusto, voimakas runko. Todella hyvä luonne. Liikkuu upeasti."


Vilmalle KÄY-ERI, KÄK1, PN2, VARA-SERT
tuomari Hannele Jokisilta

"Erinomainen tyyppi. Oikeanmallinen, aavistuksen kapea pää, jossa saisi olla tummemmat silmät. Hyvä kaula- ja selkälinja. Riittävät etukulmaukset. Keskivahva luusto. Hyvä runko. Voimakkaat takakulmaukset. Oikeanlaatuinen hieman niukka karva. Hyvä luonne. Liikkuu leveästi edestä, muuten hyvin."

Veera on taas todella hyvässä karvassa ja kun terveenä on ollut koko talven, niin kuntokin on varsin mainio. Oli aivan mahtava päivä:) Tosin kyllä harmitti kun serti meni Vilmalta ohi...niin lähellä, mutta niin kaukana:(

sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Hausjärven ryhmänäyttely 4.4.2009

Vilmalle KÄY-ERI, KÄK1, PN1, ROP ja toinen SERTIFIKAATTI
tuomari Saija Juutilainen

"3 -vuotias hyvin kaunis narttu, jolla oikeat linjat ja vahvuus. Narttumainen pää. Hieman vaaleat silmät. Erinomainen ylälinja ja häntä. Kaunis karvapeite. Liikkuu erinomaisella askelpituudella. Hyvä luonne."

Tulipas todellakin nyt menetystä, aivan yli odotusten. Sertit olisi tarkoitus saada tällä kaudella kasaan, mutta nyt tällaiset ROPit oli kyllä ihan liikaa... Nyt olisi koira sitten sertiä vaille valio, että sitä kohti...

maanantai 2. helmikuuta 2009

Vilman terveystulokset ovat tulleet...

Vihdoin on jännitys ohi ja Vilman terveystutkimusten tulokset ovat saapuneet Kennelliitosta. Lonkat B/B, kyynärpäät 0/0 ja polvet 0/0. Täytyy olla tyytyväinen noihin lonkkatuloksiin (vaikka A -tulosta odotinkin), sillä kuvauksen jälkeen odottelin huonompiakin lausuntoja... Täytyy olla myös onnellinen, että Vilman kyynärpäät ovat terveet, tosin Vilmallahan ei ollut pentunakaan mitään ontumista.

Nyt sitten vaan tulevaisuutta suunnittelemaan ja pian pitäisi aloitella kevättreenit. Lomaa olen pitänyt nyt kuukauden. Juoksuja odotellaan...