sunnuntai 13. joulukuuta 2020

Jahtikausi jatkuu

Viuhti pääsi tänään noutoihin mukaan, mutta vain katselu- ja kuunteluoppilaana. Mentorina Vappu.
 



Jälkihaussa mukana sekä Vappu että Viuhti. Riistamäärä on sen mukainen.






maanantai 23. marraskuuta 2020

Marraskuu menee peruskuntoa ylläpitäessä

 


Viuhtikin on päässyt jo mukaan jahteihin. Tehtävänä on ollut ajoketjussa liikkumista, odottamista ja jölkihakua, joka onkin sujunut varsin mallikkaasti (myös vedestä 👍)


Vennyn fasaanijahtikauden aloitus oli kiireinen 😁


Treenaamassakin käydään kun ehditään (ja valoa riittää)


Ja lenkillä käydään päivittäin. Onneksi joskus pääsee ulos myös huippu säässä 🌞

tiistai 27. lokakuuta 2020

maanantai 21. syyskuuta 2020

Epävirallinen B-koe Viuhtin kanssa

 Kokeiltiin vielä ennen talvea, mikä on Viuhtin taso alokasluokkaa ajatellen. Ei se huonosti mennyt, mutta ei ihan hyvinkään eli harjoiteltaa on, mutta perusasiat alkaa olla kunnossa ❣️ kuvat Tmi Pia Riiheläinen








maanantai 8. kesäkuuta 2020

Vennylle toinen AVO1 tulos!


Käytiin Siilinjärvellä aloittamassa koekausi Vennyn kanssa. Juoksuaika päättyi juuri ja vire siten todella matalalla, mutta kaikki tehtävät tuli tehtyä pikkuisen vajaalla vauhdilla. Nyt sitten katse kohti voittajaluokkaa! Myös treenikaveri Juno sai toisen AVO1 tuloksensa.


lauantai 28. maaliskuuta 2020

Viuhti täytti jo 5 kk❣️

Viuhti kasvaa ja kehittyy. Eilen ikää tuli jo 5 kk ja tänään tehtiin ensimmäinen sokkojälki kanilla. Spontaanisti lähti jäljestäpäin ja hyvin vei vainun loppuun asti. Kanin palautti käteen. On se vaan ❤️


lauantai 14. maaliskuuta 2020

Uusi harrastusmuoto

💪🏻 Näillä olemme menossa kohti kesäkuntoa 💪🏻



keskiviikko 26. helmikuuta 2020

Viuhti rokotuksilla

Viuhti on saanut nelosrokotteen vahvistuksen ja rabiesrokotteen. Ikää on nyt 4 kk ja painoa 13,5 kg. Koirakaveri Kätkön kanssa on vietetty mukavia pentupaineja viikoittain.





maanantai 17. helmikuuta 2020

Veikko 6 vuotta ❣️

Golden Reed`s Aragorn eli Veikko juhlii tänään 6-vuotissyntymäpäiviään.
Rakas on kyllä tämä hönömies ollut 💙





maanantai 10. helmikuuta 2020

Venny täytti jo 4 vuotta ❣️



Venny vietti tänään 4-vuotissyntymäpäiviään. Onnea myös sisaruksille Ruu, Ässä, Eetu, Peetu, Kali ja Piki ❤️❤️💙💙💙💙


perjantai 7. helmikuuta 2020

Pentupainia pakkasessa

Viuhti kävi tapaamassa ystäväänsä Kätköä Kuusankoskella. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti ❤️
Painoa Viuhtilla on nyt 10,6 kg eli viikossa on tullut keskimäärin reilu 500 g lisää painoa. Eloisa pentu, jolla on kuitenkin kyky rauhoittua. Kotona ollaan harjoiteltu perusasioita: hihnassa kulkemista, paikallaan oloa ja pieni noutoja ja erityisesti palautusta. Riistaa näytän Viuhtille noin kerran viikossa. Nyt talvikeli yllätti, joten ulkona mennään rauhallisesti.

📷 TMI Pia Riiheläinen



sunnuntai 2. helmikuuta 2020

Koirakaveria tapaamassa

Käytiin tänään Viuhtin kanssa Korialla tapaamassa tulevaa treenikaveria Vespaa (Weljesten Vespa Au). Samalla aaltopituudella olivat. Pennuilla on noin kuukauden ikäero.


perjantai 24. tammikuuta 2020

Viuhti on saanut ensimmäiset rokotukset ja Suomen koirakansalaisuuden

Keskiviikkon Viuhti kävi eläinlääkärissä ja sai ensimmäiset rokotukset. Kaikki oli kunnossa. Painoa pennulla oli 9,1 kg. Tänään perjantaina Viuhti on myös vihdoin rekisteröity Suomen kennelliiton jalostustietokantaan.