Ryytirannankoirat toivottavat kaikille ystäville oikein hyvää ja rentouttavaa joulua ja menestystä vuodelle 2010!
keskiviikko 23. joulukuuta 2009
sunnuntai 13. joulukuuta 2009
Fasaanijahti Hauholla 12.12.2009
Vietimme eilen Vilman kanssa unohtumattoman talvipäivän Hauholla! Pääsimme osallistumaan fasaanijahtiin ja saalistakin saatiin. Metsästyskokemus oli meille molemmille ensimmäinen ja siihen nähden, että kumpikaan meistä ei ole ennen vastaavassa tilanteessa ollut, niin kaikki sujui todella hienosti. Vilma tietysti hoiti homman kotiin vaistojen varassa (ja minä yritin pysyä perässä:) Neljä fasaania Vilma sai ajettua ylös, joista kolme saatiin omaa reppuun (yksi meni toisille). Päivä oli mukava ja olen todella ylpeä Vilmasta!
Kotiin päästyämme näytettiin riistaa tietysti myös pikku Venlalle ja kiinnostihan se! Fasaania piti kantaakin, vaikka kovin suurihan tuo lintu vielä Venlan suuhun on...
sunnuntai 6. joulukuuta 2009
Venla muutti kotiin perjantaina 4.12.2009
Pitkä odotus on siis päättynyt ja Venla on vihdoin kotona! Varsin reipas pakkaus on tämä pieni koira. Tutkii erittäin aktiivisesti ympäristöä sekä sisällä että ulkona. Ja kun maailmaan on tutustunut niin unikin maistuu. Turvaa tuo isommat koirat, jotka ovat ottaneet uuden tulokkaan loistavasti vastaan. Toki kaapin paikka on näytetty, mutta toimeen tullaan:)
sunnuntai 22. marraskuuta 2009
Pentukatselmus Ruutanassa 21.11.2009
No niin nyt on pennut tarkasteltu ja löytyihän sieltä ehdoton suosikki! Tässä se nyt on, siis se suosikki, mutta lopullisesti pentu varmistuu, kun Anne testaa pennut keskiviikkona. Seitsemästä nartupennusta kolme teki minuun vaikutuksen, joten joku niistä on sitten minun Venla. Kahden viikon odotus vielä...
sunnuntai 8. marraskuuta 2009
Valkealan ryhmänäyttely 8.11.2009
Veera VET-EH, VEK1
Tuomari Markku Santamäki
"Erittäin ryhdikkäästi ja iloisesti esiintyvä ja liikkuva 12,5-vuotias. Oikeat rungon mittasuhteet. Runsas karvapeite, mutta hapsukarvat mahan alla vähäiset. Erittäin hyvä hännänheiluttaja."
Vilma VAL-ERI, VAK1, PN4
Tuomari Matti Luoso
"Erittäin hyvän tyyppinen. Sopivan kokoinen narttu. Hyvät pään linjat ja pituus. Oikea purenta. Riitävän tummat silmät. Hyvä kaula, samoin luusto ja käpälät. Hyvä eturinta ja runko. Hyvät kulmaukset. Liikkuu hyvällä sivuaskeleella, mutta edestä turhan leveästi. Hyvä karvanlaatu. Ei parhaassa turkissa tänään. Miellyttävä käytös."
maanantai 19. lokakuuta 2009
Pentukuume kasvaa ja lokakuun tulokset ...
Riemun ja Iivarin pennut syntyivät 14.10. Yksi noista kultaisista palleroista on minun Venla!
18.10.2009 WT-koe Hauholla
Vilmalle AVO0 ja kauden pohjanoteeraus vain 22 pistettä:(
tuomarit Reima Ronkainen, Mika Lappalainen, Heikki Nevalainen ja Pekka Uusimäki
Rasti 1: Markkeeraus ja ohjaus parityökentelynä: 0 p
Rasti 2: Markkeeraus: 9 p (meni "vähän" ohjaukseksi)
Rasti 3: Lähihaku: 0 p
Rasti 4: Ohjaus: 13 p
Ei tästä kokeesta sen enempää...
11.10.2009 WT-koe Padasjoella
Vilmalle AVO2 pisteitä 55
tuomarit Pekka Uusimäki ja Mika Lappalainen
Rasti 1: markkeeraus 11 p
Rasti 2: markkeeraus + ohjaus 10 p
Rasti 3: lähihaku 17 p
Rasti 4: ohjaus 17 p.
3.10.2009 WT-koe Valkealassa
Vilmalle AVO0 pisteitä 60
tuomarit Miso Sipola ja Pauliina Ahola
Rasti 1: lähihaku + walkup 11 p
Rasti 2: markkeeraus + häirintä 18 p
Rasti 3: kaksoismarkkeeraus 14 p
Rasti 4: markkeeraus 18 p
ja finaali NOLLA PISTETTÄ:(
18.10.2009 WT-koe Hauholla
Vilmalle AVO0 ja kauden pohjanoteeraus vain 22 pistettä:(
tuomarit Reima Ronkainen, Mika Lappalainen, Heikki Nevalainen ja Pekka Uusimäki
Rasti 1: Markkeeraus ja ohjaus parityökentelynä: 0 p
Rasti 2: Markkeeraus: 9 p (meni "vähän" ohjaukseksi)
Rasti 3: Lähihaku: 0 p
Rasti 4: Ohjaus: 13 p
Ei tästä kokeesta sen enempää...
11.10.2009 WT-koe Padasjoella
Vilmalle AVO2 pisteitä 55
tuomarit Pekka Uusimäki ja Mika Lappalainen
Rasti 1: markkeeraus 11 p
Rasti 2: markkeeraus + ohjaus 10 p
Rasti 3: lähihaku 17 p
Rasti 4: ohjaus 17 p.
3.10.2009 WT-koe Valkealassa
Vilmalle AVO0 pisteitä 60
tuomarit Miso Sipola ja Pauliina Ahola
Rasti 1: lähihaku + walkup 11 p
Rasti 2: markkeeraus + häirintä 18 p
Rasti 3: kaksoismarkkeeraus 14 p
Rasti 4: markkeeraus 18 p
ja finaali NOLLA PISTETTÄ:(
perjantai 2. lokakuuta 2009
Syyskuun saldot
Salo, Perniö 20.9.2009 Vilmalle AVO3
tuomari Ossi Kähärä
Yleisvaikutelma
"Tasapainoinen koira. Ohjataan hillitysti. Hyvä riistankäsittely. Palkintosijaan vaikuttaa liian heikko ohjattavuus."
Virrat 12.9.2009 Flattimestaruus 2009
Näyttelyosuus, tuomari Satu Ylä-Mononen
"Korkeus 58 cm. Aavistuksen pitkärunkoinen narttu, jolla kaunislinjainen nartunpää. Vaaleat silmät. Hyvä kaula. Vahva luusto. Hyvä runko ja eturinta. Pitkä lanneosa. Hieman korkealle asettuva häntä. Liikkuu hyvällä askelpituudella. Löysästi edestä. Erinomainen turkinlaatu."
Koeosuus AVO3, tuomari Raimo Huhtiniemi
Yleisvaikutelma
"Työskentelyhaluinen koira, joka ei ole ohjattavissa tänään, puutteita myös riistankäsittelyssä."
Vantaa 6.9.2009 Kaikkien rotujen kansallinen näyttely
Veeralle VET-ERI, VEK4
tuomari Harry Tast
"Kevyessä, sporttisessa kunnossa esitetty 12-vuotias veteraani. Erinomainen päänpituus. Oikeat mittasuhteet. Kaunis ilme. Tyylikäs kaula. Hyvä raajarakenne. Pitkä, joustava askel. Kintereet hieman ulkokierteiset. Etuliikkeessä hieman löysyyttä. Esiintyy iloisesti."
Vilmalle VAL-ERI
tuomari Anca Giura, Romania
"Narttu, jolla narttumainen pää, jossa oikeat mittasuhteet. Hyvä runko. Hyvin kehittynyt rinta. Vahva luusto. Hyvät jalat, mutta etujalat kääntyvät hieman sisällepäin. Elegantit liikkeet. Hyvä askel pituus." -vapaa suomennos-
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






